Palvelut

Yli kolmasosa Evijärven 4H-yhdistyksen budjetista tulee omasta varainhankinnasta. 4H-yhdistyksellä on hautojen hoitopalvelua Evijärven hautausmaalla, metallinkeräys toukokuussa, lannoitesäkkikeräys kesällä sekä AIV-pönttökeräys ja sekä puolukan välitystä syyskuussa. Yhdistyksellä on myös 4H-kotipalvelutoimintaa, jolla työllistetään oman paikkakunnan nuoria. Nämä ovat yhdistyksen veronalaista toimintaa.

4H-yhdistyksen valtionavustus (noin 10 000 e) tulee Maa- ja metsätalousministeriöltä 4H-yhdistyksen tulosten perusteella paikkakunnalle. 

Evijärven kunnan avustus on aina nähty yhdistyksessämme vastikkeellisena rahana paikkakunnan lasten ja nuorten eteen tehdystä työstä.

Lisäksi Evijärven 4H-yhdistyksen kautta kiertää huomattava summa erilaisia nuoriso- ja hankerahoja. Nämä hankerahat kohdistuvat suoraan lapsille ja nuorille eikä yhdistyksen talouteen.